Osaaminen

Osaaminen

Osaaminen

Työhistoriani ja koulutukseni

Käyn tällä sivulla läpi virallisempaa tietäni opinpolulla. Sen jälkeen kerron tärkeimmistä työpaikoistani ja työtehtävistäni. Olen aina ollut kiinnostunut pääasiallisesti vain teknologiaan ja koodaamiseen liittyvistä asioista, mutta on elämääni toki muutakin mahtunut. Ei kyllä paljoa!

Suunnan etsintää

Peruskoulun päättymisen jälkeen suuntasin suoraan Joensuun lukioon, koska minulla ei ollut tuohon aikaan muitakaan suuria intressin kohteita. Tai no, mieluiten olisin tietenkin jäänyt kotiin omien rakkaiden tietokoneideni kanssa, mutta vanhempani eivät lämmenneet ajatukselle. Niinpä ilmoittauduin lukioon, jonne hyvien arvosanojeni ansiosta pääsin vaivatta.

Lukiossa suoritin pitkän matematiikan ja fysiikan. Uravalintani ei tuossa vaiheessa ollut vielä selvä, mutta koin kuitenkin parhaaksi panostaa niihin aineisiin, joissa olin muutenkin vahvimmillani. Lukiossa en viihtynyt kovinkaan hyvin, mutta aloin tässä vaiheessa jatkaa jälleen lapsuuteni rakkainta harrastusta, lukemista. Jäin oikeastaan koukkuun tieteellisiin julkaisuihin, ja ahmin paljon tietokirjoja fysiikasta sekä tähtitieteestä. Jossain vaiheessa haaveilin tähtitieteilijän urasta, mutta se taisi olla vain teinipojan romanttinen kuvitelma. En usko, että olisin ollut kaukoputken päässä kovinkaan kärsivällinen, vaikka kieltämättä avaruus minua hyvin paljon kiehtookin.

Kun kirjoitukset alkoivat olla lähellä, alkoi ympäristö painostaa minua valitsemaan itselleni mieluisa opiskelupaikka. Koska arvosanani olivat varsin hyvät, eritoten matematiikan, fysiikan ja kemian alalla, päätin hakea Tampereen teknilliseen korkeakouluun lukemaan ohjelmointitiedettä. Rehellisesti sanottuna edellä mainitut syyt olivat niitä, joiden takia vanhempani painostivat minua hakemaan kyseiseen opinahjoon. Itse olin jo tuossa vaiheessa päättänyt, että haluan jatkossa tehdä töitä tietokoneiden ja ohjelmoinnin saralla, ainakin jossain muodossa.

Hain siis Tampereelle ja pääsin luonnollisesti sisään ensimmäisellä yrittämällä. Suoritin opinnoissani muun muassa erilaisia ohjelmointikursseja, ja ahmin kaikki mahdolliset peliohjelmointiin liittyvät tiedot.

Teimme opiskeluaikoina muutamia työelämää sivuavia projekteja, ja aika pian minua pyydettiin töihin Nokialle. Tuohon aikaan, 2000-luvun alussa, Nokian matkapuhelinkehittelyssä oli huutava pula työntekijöistä, ja ihmisiä revittiin töihin suoraan koulun penkiltä. Näin kävi myös minulle. Sain kuitenkin opintoni suoritettua loppuun työnteon ohella, vaikka varsinkin loppuaikoina olin täystyöllistetty Nokian puolelta.

Työntekoni lyhyt historia

Ensimmäinen, virallinen työnantajani oli siis Nokia, jossa oli matkapuhelinten sovellussuunnittelijana kokopäiväisesti vuodesta 2001 vuoteen 2007. Tuona aikana sain olla todistamassa paalupaikalla matkapuhelinten kehitystä, joka olikin huikean nopeaa. Olin mukana parantamassa matkapuhelinten turvallisuutta sekä kehittämässä käyttäjäystävällisempiä ratkaisuja moniin eri arkipäivän matkapuhelintilaisiin. Välillä pääsin mukaan myös itseäni eniten kiinnostavan aiheen parissa työskentelyyn, eli erilaisten pelien ja vapaa-ajan sovellusten tekoon. Näiden parista minulla onkin parhaat referenssit, ehkäpä juuri siksi, että olin näissä projekteissa aina täydellä sydämelläni mukana.

Vuodesta 2007 lähtien olen ollut töissä useilla eri työnantajalla, ja vietin välissä myös pitkän sapaattivapaajakson. Tuon jakson aikana kirjoitin oman scifi-aiheisen kirjani nimeltä ”Päätön Pacman”. Valitettavasti kirjaani ei ole vielä tänäkään päivänä julkaistu kustantamon toimesta, mutta verkosta kirjani saattaa ahkeralla googlaamisella löytyä. En kadu sapattivuoden pitoa lainkaan, vaikka en sinänsä työhöni ollutkaan kyllästynyt.

Sapattivuoden jälkeen muutin pysyvästi takaisin vanhempieni kotitaloon Joensuuhun, ja aloin tehdä kokopäiväisiä freelance-töitä. Syy ratkaisuuni oli muistisairaudesta kärsivä isäni, joka eli äitini kuoleman jälkeen yksin. En halunnut pistää isääni laitokseen, joten päätin muuttaa hänen luokseen auttamaan arjen pienissä ja suurissa askareissa. Koska työskentelen kotona, ei minun ole kovinkaan vaikeaa järjestää päiväni niin, että ehdin myös olla isäni seurana ja tukena.

Näitä freelance-töitä teen edelleenkin, ja olen aina valmis ottamaan vastaan myös uusia haasteita. Jos sinulla on jotain tarjolla, olen kuulolla!